Sairaudet

Gerbiileitä pidetään terveinä lemmikkieläiminä, joita ne yleisesti ottaen ovatkin. Perinnöllisiä sairauksia esiintyy gerbiileillä vain muutamia. Tarttuvia tauteja on vähemmän, mutta ne joita gerbiileillä esiintyy, ovat melko dramaattisia ja kuolleisuus on usein hyvin suuri. Sairauksia yleisempiä ovat erilaiset tapaturmat, joita syntyy esimerkiksi gerbiilin pudotessa tai tapellessa.

Jokaisen gerbiilin omistajan tulisi tietää perusasiat gerbiilien sairauksista sekä erilaisista oireista. Jos oma gerbiili sairastuu auttaa oireiden nopea tunnistaminen sekä oikean lääkityksen saaminen minimoimaan sairauteen menehtyneiden eläinten määrää.

Gerbiilien yleisiä sairauksia on:

-Nokkatauti (nenätulehdus)
-Tyzzerin tauti
-Välikorvan tulehdus
-Salmonella
-Ripuli
-Naksutauti

Gerbiileille voi tulla myös kasvaimia ja ne voivat loukata itsensä tapaturmassa

Infoa sairauksista:

"Nokkatauti" eli nenätulehdus (Nasal Dermatitis, Sore Nose)

Nenätulehdus tai useammin gerbiili-ihmisten keskuudessa käytetty termi nokkatauti, on gerbiilin sairauksista yleisin. Nokkataudin oireina on paljas karvaton nenä, jota gerbiili hankaa etutassuillaan, niin että nenään voi tulla haavaumia ja rupea. Hoitamattomana haavat tulehtuvat helposti. Nokkatautia esiintyy sekä nuorilla että aikuisilla eläimillä.
Nenätulehduksen syntyperästä ei ole täyttä varmuutta. Monissa lähteissä epäillään tulehduksen johtuvan kalterihäkistä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan nokkatautia esiintyy myös akvaarioissa asuvilla gerbiileillä. On myöskin epäilty, että lisääntyneellä kyynelnesteentuotannolla olisi yhteyttä nokkatautiin.
Hoito:
Nokkataudin hoito olisi aloitettava mahdollisimman varhain, jolloin nenä säilyy ilman haavaumia eikä pääse tulehtumaan. Jos nenä on tulehtunut, joudutaan tulehdus hoitamaan eläinlääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Kuonon päälle karvattomalle alueelle levitetään pumpulipuikolla lisäksi Terrapoly- tai Bepanthen -salvaa, joita saa reseptivapaasti apteekista. Tukihoitona voidaan gerbiilille antaa B-vitamiinia sekoittamalla muutama tippa juomaveteen tai sitten suoraan kuonon päälle tiputettuna. Lisäksi gerbiilin kynnet olisivat hyvä tarkistaa. Usein nokkataudista kärsivän gerbiilin kynnet ovat hyvin pitkät ja sapelimaisen terävät. Kynnet tulee tällöin lyhentää.

Tyzzerin tauti

Useat lähteet mainitsevat Tyzzerin taudin kaikista vaarallisimmaksi taudiksi gerbiileille. Gerbiilien epäillään olevan poikkeuksellisen vastustuskyvyttömiä Tyzzerin taudille (Waggie KS, 1984). Taudin aiheuttaa Bacillus piliformis niminen bakteeri, joka leviää verenkierron välityksellä kaikkialle elimistöön. Bakteeri voi muodostaa myös itiöitä, minkä avulla bakteeri voi levitä pitkiäkin matkoja. Taudin itämisaika on 10 päivää, jolloin sairastuneet eläimet löytyvät yleensä kuolleena terraariostaan. Kuolleisuus on suurin 3-7 viikkoa nuorilla gerbiileillä sekä juuri synnyttäneillä naarailla. Oireena ovat ruokahaluttomuus sekä apattisuus. Joillakin eläimillä saattaa esiintyä ripulia. Kuolleilla eläimillä on havaittu vaurioita suolistossa, sydänlihaksessa sekä maksassa. Diagnoosi sairaudesta joudutaan aina varmistamaan kuolleen eläimen tutkimuksella.
Hoito:
Tyzzerin taudin hoitotulokset jäävät yleensä huonoiksi. Koska taudin aiheuttava bakteeri sijaitsee solun sisällä, eivät antibiootit yleensä vaikuta siihen. Jonkinlaista vaikutusta on havaittu olevan Tetrasykliini-nimisellä antibiootilla, mutta lähinnä ennalta ehkäisevästi. Niinpä taudin etenemisen ehkäisy korostuu suuresti. Sairastuneet eläimet on välittömästi eristettävä muista eläimistä. Eläinten kanssa kosketuksissa olleet ruoat tulee välittömästi hävittää. Lisäksi tarvikkeet(terraariot,juomapullot,ruokakupit jne.) tulee desinfioida hypokloriitilla tai sterilisoida kuumentamalla niitä vähintään 80 asteisiksi.
Onneksi tauti on kuitenkin äärimmäisen harvinainen Suomessa. Mikäli kuitenkin epäilet gerbiileilläsi Tyzzerin tautia, käänny välittömästi eläinlääkärin puoleen. Vältä viemästä eläimiäsi näyttelyyn tai myymästä niitä eteenpäin. Varoita myös muita kasvattajia. Tyzzerin tautia esiintyy myös muilla jyrsijöillä; hamstereilla, rotilla, hiirillä. Sairastunut hamsteri voi tartuttaa myöskin gerbiilin. 

 

Välikorvan tulehdus

Gerbiileillä esiintyy satunnaisesti välikorvan tulehdusta. Tulehdus voi olla seurausta hengitystieinfektiosta joka voi levitä korvatorven kautta välikorvaan. Mahdollisesti myös tilapäisestä vastuskyvyn alenemisesta johtuva normaalin bakteeriston kasvu voi aiheuttaa välikorvan tulehduksen.
Välikorvan tulehdus oireilee gerbiileillä yleensä siten, että gerbiilin pitää päätään vinossa ja gerbiilillä voi esiintyä myös tasapaino häiriöitä (gerbiili ei pysty liikkumaan suoraan eteenpäin, gerbiili voi kaatua kyljelleen jne). Mikäli tulehdusta ei hoideta voi tulehdus vaurioittaa korvaa pysyvästi ja aiheuttaa välikorvaan pysyvän sarveismuodostuman (cholesteatoma). Gerbiilin pää jää tällöin yleensä pysyvästi vinoon ja gerbiilillä voi olla ongelmia tasapainoaistin kanssa.
Kun gerbiili pitää päätään vinossa, on tulehdus yleensä jo melko pitkällä ja vaikka tulehdus saataisiinkin hoidettua gerbiililtä voi sen pää jäädä pysyvästi vinoon. Gerbiili tottuu kuitenkin nopeasti tähän tasapainohäiriöön ja vinous saattaa korjaantua gerbiilin vanhetessa lähes huomaamattomaksi.
Hoito:
Hoito on aloitettava välittömästi kun sairaus havaitaan. Hoitona käytetään eläinlääkärin määräämää antibioottikuuria (Ditrim). Annosteluohje 100 g painoiselle gerbiilille on yleisesti 0,1 ml , 2 kertaa päivässä 7 päivän ajan.

Salmonella

Salmonellaa voi esiintyä myös gerbiileillä. Taudin kohteina ovat erityisesti nuoret eläimet ja kuolleisuus tutkimuksen (Olson GA et al. 1977. Salmonellosis in gerbil colony. J Am Vet Med Assoc 171:970) mukaan jopa 95 %. Oireina ovat ripuli, pörhöinen turkki, painon putoaminen, yleinen haluttomuus sekä nestehukka. Osa eläimistä kuoli ilman näkyviä oireita. Salmonellaa on syytä epäillä silloin, jos omistajalla itsellään on salmonella tai eläinten ruoat ovat joutuneet tekemisiin luonnonvaraisten rottien tai hiirten kanssa. Lisäksi linnut voivat levittää salmonellaa ulosteissaan. Salmonella on nk. zoonoosi eli se voi tarttua gerbiilistä ihmiseen sekä päinvastoin, ihmisestä gerbiiliin.
Hoito:
Mikäli epäilet gerbiileilläsi salmonellaa, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin. Tehokasta hoitoa salmonellaan ei ole, koska bakteeri on osoittautunut hyvin muuntautumiskykyiseksi eivätkä tavalliset antibiootit siihen välttämättä pure.

Ripuli

Gerbiilien ripuli johtuu useimmiten siitä, että gerbiili syö pilaantunutta tai sopimatonta ruokaa tai omistaja antaa tuoreruokaan tottumattomalle gerbiilille liian paljon tai liian voimakasta tuoreruokaa. Myös antibioottikuuri voi tuhota suolistossa olevia bakteereita ja aiheuttaa gerbiilille ripulin. Tuoreruoan anto tulisi aloittaa gerbiilille aina vähitellen, jotta suolisto ehtii tottua tuoreruokaan. Sopivia mietoja tuoreruokia, joilla aloittaa totuttelu ovat esim. porkkana ja kurkku.
Ripuloivalla gerbiilillä peräaukko on tahriintunut ulosteeseen ja hännän alus on kosteahko sekä rusehtava. Gerbiilin papanat ovat myös hyvin löysiä ja limaisia. Ripulia ei pidä kuitenkaan sekoittaa gerbiilin hätäkakkaan, jonka käsittelyyn tottumaton gerbiili voi tehdä.
Pitkään jatkunut ripuli voi aiheuttaa gerbiilille nestehukkaa, joten gerbiilin tilaa on hyvä seurata päivittäin.
Hoito
Mikäli gerbiilillä on ripulia, on ensimmäisenä poistettava kaikki tuoreruoka terraariosta. Gerbiilin ruokakuppiin jätetään vain jyväsekoitusta tai rotta/hiiri pellettiä. Lisäksi vesipullossa on oltava raikasta vettä, johon ei saa lisätä mitään vitamiinitippoja tai lääkettä. Tämä sen takia, että ripuloivalle gerbiilille voi tulla helposti nestevajaus ja mikäli gerbiilin juomavesi maistuu "oudolta" jättää gerbiili veden juomatta. Lisäksi gerbiilille annetaan heinää, jota gerbiili voi halutessaan nakerrella ja jonka kuidut rauhoittavat suolistoa. Ripuloivalle gerbiilille voi antaa myös terveiden gerbiilien papanoita, joita syömällä gerbiili saa suolistoonsa tarvittavia hyviä bakteereita.
Ripuloivan gerbiilin kuntoa tulee seurata päivittäin ja mikäli gerbiili laihtuu tai vaikuttaa apaattiselta, on sillä mahdollisesti nestehukka. Tällöin gerbiilille annetaan pienellä ruiskulla joko elektrolyyttivalmistetta (Biolyt, Nutrisal, sekoitus ohjeen mukaan) tai omatekoista nestettä (1/2 l haaleaan veteen sekoitetaan 1 tl sokeria, tl kärjellinen suolaa, tl kärjellinen leivinsoodaa) sekä 1 tippa yleisvitamiinivalmistetta/ruiskuannos. On tärkeää muistaa, että seos ei saa olla liian voimakas suolojen ja sokerin osalta, ettei se kuivata gerbiilin elimistöä entisestään.
Ripuloivalle gerbiilille ei saa antaa mitään erikoisia "poppaskonsti" lääkkeitä, joita esim. käytetään ihmisille tai koirille, koska jyrsijän suolisto bakteerikantoineen on erilainen kuin ihmisen tai koiran. Pahimmillaan lääkkeet aiheuttavat lisää epätasapainoa gerbiilin suolistossa ja hyvien bakteerien palautuminen kestää entistä pidempään.

Naksutauti

Hyvin usein gerbiilikasvattajat puhuvat poikasillaan olevasta "naksutaudista". Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen sairaus vaan oire. Gerbiilin poikasten oireina on naksuminen (vastaisi varmaan ihmisten niiskutusta), lisäksi poikaset ovat kehitykseltään heikompia ja niiden turkki on pörhöinen. Poikaset voivat myöskin taantua nopeasti muutamassa päivässä ja kuolla lopuksi. Yleensä oireet ilmenevät n. 3-viikkoisilla gerbiileillä eli siinä iässä kun emo rupeaa vieroittamaan poikasia.
Naksutaudin ongelmana on juuri se, että koska kyseessä on vain oire, voi varsinainen syy oireisiin olla hyvin vaikea määrittää. Eläinlääkärin voi olla myöskin hyvin hankala diagnosoida oireita. Antibiootin määrääminen noin pienille poikasille on erittäin riskialtista, koska se tuhoaa myös suolistossa olevan terveen bakteerikannan. Osa taudin aiheuttajista voidaan paljastaa vasta eläimen kuoltua ruumiinavauksella. Kokemuksen myötä on seuraavia asioita havaittu eli, jos poikasissa esiintyy naksuntaa voi syynä olla nuha, sisäloistartunta, emon maidon tuotannon loppuminen, suolistotulehdus tai jokin muu sairaus.
Kasvattajan epätoivo kasvaa usein suureksi kun gerbiilien erinomaisesta hoidosta huolimatta poikasia menehtyy "naksutautiin". Asialle ei tunnu pystyvän tekemään mitään ja vaikka kasvattaja on jo kokeillut lähes kaikkea, niin silti poikaset vain menehtyvät. Seuraavassa kuitenkin muutamia vinkkejä, joilla voi yrittää ennalta ehkäistä "naksutaudin".
Jos oireet johtuvat sisäloisista, olisi emo hyvä madottaa jo ennen astutusta. Käytettynä matolääkkeenä on tällöin ollut Axilur. Tätä voi myöskin kokeilla gerbiilille. Mainittakoon, että matolääkkeet, Ivomeciä lukuun ottamatta, vaikuttavat suolistossa madon aineenvaihduntaan, joten pelkoa lääkkeen "kasautumisesta" gerbiiliin ei pitäisi olla.
Emon ja syntyvien poikasten vastustuskykyä voi lisätä E-vitamiinikuurilla. Lisäksi E-vitamiini vaikuttaa myöskin kiimaan ja tiinehtymiseen, sekä syntyvien poikasten elinvoimaisuuteen. E-vitamiinin imeytymiseen tarvitaan nimenomaan tyydyttyneitä rasvoja, joita on eläinkunnan tuotteissa. E-vitamiini ei myöskään pysty imeytymään mikäli ruoan rasvapitoisuus on liian alhainen. Vaikka E-vitamiini on rasvaliukoinen, se ei varastoidu elimistössä pitkään, joten sen annostelua suun kautta on pidetty riskittömänä. Vitamiinikuurin aloituksessa on hyvä muistaa, että E-vitamiini on luonnollinen diureetti eli virtsan eritystä lisäävä aine, niinpä sen annostelu on syytä aloittaa vähitellen.
Flunssaisena tai nuhaisena on gerbiilien koskettelu syytä jättää vähemmälle. Osa ihmisten viiruksista voi tarttua myös gerbiiliin ja aiheuttaa oireita.
Poikasten elimistö ei välttämättä ole ehtinyt täysin sopeutua kiinteän ruoan syöntiin, kun emon maidontuotanto loppuu. Tähän olisi hyvä varautua siten, että poikasten ulottuvilla pidetään koko ajan helposti syötävää ruokaa, kuten Bonaa tai Pilttiä, kurkkua, pehmeää leipää, tai kaurahiutaleita tai vehnä leseitä sekä heinää, jotta ne tottuisivat kiinteään ruokaan mahdollisimman nuoresta pitäen. Tarvittaessa voi poikasia lisäruokkia ruiskulla (ilman neulaa!!!), jossa on kädenlämpöistä maitoa tai kermaa, sokeria ja hunajaa sekä vitamiinitippoja.
Hoito:
Mikäli poikaset ovat kaikista varotoimista huolimatta sairastuneet naksutautiin, ei varsinaista lääketieteellistä hoitoa ole tarjolla. Omistajan voi vain tukea poikasten omaa vastustuskykyä huolehtimalla lisäruokinnalla, ettei poikasten elimistö pääse kuivumaan.

Kasvaimet

Kasvaimet ovat gerbiileillä melko harvinaisia. Niitä tavataan enimmäkseen vanhoilla gerbiileillä. Uroksilla kasvaimia esiintyy yleensä hajurauhasen tienoilla ja kasvain on melko helppo havaita. Naarailla kasvaimia esiintyy munasarjoissa, ja kasvaimen havaitsee vasta sitten kun se on kasvanut hyvin suureksi. Osa kasvaimista voi olla pahanlaatuisia.
Hoito:
KasvaiKasvaimen leikkaaminen gerbiililtä on hyvin hankalaa nukutusriskin vuoksi. Niinpä on yleensä parempi, että gerbiili saa nauttia elämästään rauhassa siihen asti, kunnes kasvain vaivaa sitä, jolloin lopetus on armeliasta.

Tapaturmat

Vaikka tapaturmat eivät varsinaisia sairauksia olekaan, käsittelen myöskin niitä. Laajempi artikkeli tapaturmista on julkaistu Aavikkorummussa 2/97, jossa ell. Reijo Nenonen käsitteli gerbiilin tapaturmia.
Yleisimpiä tapaturmia gerbiileillä ovat häntävauriot sekä putoamiset. Häntävauriot syntyvät yleensä tappelun yhteydessä tai pidettäessä gerbiiliä kiinni hännästä. Gerbiili voi taas pudota huolimattomasti käsiteltäessä tai karatessaan terraariosta karkuteille. Gerbiilin tapaturmille on yhteistä, että pienestä koosta johtuen gerbiilin hoito voi olla hankalaa. Katkennutta tassua on vaikea lastoittaa ja gerbiiliä laittaa lepoon paranemisen ajaksi. Niinpä olisi syytä pyrkiä estämään tapaturmat jo ennen kuin ne tapahtuvat.
Gerbiilin terraarion tulee olla sellainen, että siitä ei pääse karkuteille. Tämä on sitä tärkeämpää, jos terraarioita pidetään hyllyillä tai samassa tilassa on gerbiilien lisäksi rottia tai hamstereita häkissä. Vaikka gerbiili selviäisi putoamisesta pelkällä säikähdyksellä, ei sen meno yleensä siihen rauhoitu vaan se viipottaa jo hetken kuluttua kohti toista vaaran paikkaa.
Rutinoitunut gerbiilin omistaja osaa yleensä itse käsitellä automaattisesti gerbiileitä niin tottuneesti ja huolella, että vaaraa gerbiilin loukkaantumisesta ei ole. Gerbiiliin tottumattomat ihmiset eivät taas tätä osaa. Senpä takia on parempi olla antamatta vilkasta gerbiiliä tottumattoman vieraan pideltäväksi. Jos lapset haluavat pitää gerbiiliä sylissä ja silitellä sitä, on parempi pyytää lapsia istumaan lattialle ja antaa gerbiili heille sitten syliin. Oikea gerbiilin nostotapa on myös syytä näyttää (tukeva ote gerbiilin hännäntyvestä toisella kädellä ja toinen käsi viedään gerbiilin vatsan alle).
Useimmiten tapaturmat paranevat parhaiten itsekseen. Katkennut häntä voi kuitenkin tulehtua, jos näin käy, vie gerbiilisi eläinlääkäriin.
Hoito:
Hoito tapaturmien yhteydessä rajoittuu tapaturman mukaan. Mikäli katkennut häntä tai tappeluvauriot tulehtuvat, hoidetaan tulehdukset eläinlääkärin määräämällä antibioottikuurilla. Katkennutta raajaa, hieman murtumakohdasta riippuen, voi yrittää lastoittaa tai tukea paikoilleen. Yleensä raajaa ei voida tukea, jolloin raaja kyllä paranee myös itsekseen, mutta voi jäädä vääntyneeseen, luonnottomaan asentoon.

Hyvä eläinlääkäri on kullan arvoinen

Kaikki eläinlääkärit eivät ole jyrsijöistä kiinnostuneita, eivät osaa tai eivät halua hoitaa niitä. Kun löydät eläinlääkärin, joka tietää jyrsijöistä ja haluaa myös hoitaa niitä, kannattaa saman eläinlääkärin luona käydä jatkossakin. Silloin molemmat pääsevät hyötymään hyvästä lääkäri-potilassuhteesta. Sinun eläimesi saavat hyvää hoitoa ja vastaavasti eläinlääkäri oppii lisää asioita gerbiilien hoitamisesta.
Hintavertailua on syytä tehdä silloin, jos paikkakunnalla on valinnanvaraa eläinlääkäristä. Monesti gerbiilin hoito saattaa tulla huomattavasti kalliimmaksi kuin mikä on eläimen ostohinta.